Kynästä tipahti sotilas joka piiloutui alle, alleni
Napit joita ompelin eilen hartaasti alkoivat irrota:
Laitoin jokaisen talteen mutta ne, tai koko
elämä putosi karusellista, kukaan ei nähnyt
kun katosit yöhön jossain toisessa tivolissa
sivistynyt tapa pyytää anteeksi on tyhjentää pää
ihmiset kaipaavat havaintoja elämästä
mutta
Voima tulee paakkuina toisinaan
Naiset kutovat piikkilangasta paitaa
minä puen painavan paidan sopiiko se
hiki tippuu, sylki tippuu
verta tippuu kadulle kun juoksen
risut lyövät kasvoille, pimeä tulee
aamun juhlijat palaavat kotiin
minä eri suuntaan, muta tippuu jaloista
housujen säikeet, huomenna laitan ehjät, en tiedä!
Se oli viimeinen kerta.
Hänellä oli yllään kahdet puolipäivähousut,
kahdet kengät, kaksi lakkia, minua epäilytti,
Rautakruunu, varpaat ja sydän samanväriset.
Nielaisin epäilyksen!
Ulkona oli kuluttava ilma.
Ensin lähtivät vaatteet, sitten iho.
Ensin se oli vitsi että en nähnyt häntä
Jumala laittoi meidät pinseteillä maailmaan
Mutta me juoksimme ja peli meni sekaisin.
Helvetti on täynnä tietokilpailuja, enkelit istuvat
lentokoneissa, bingoissa, jäätelöbaareissa.
Miten täältä saa yhteyden eläviin, onko välttämätöntä herätä.
(Jos aurinko paistaa eikä kukaan ole näkevinään, ihmeet jäävät osittain vammaisiksi)
Ajatuksenpuolikas ohitti: ei-minä
Se olin minä! Punainen helma, elämän perässä
Pimeässä näkivät otsalampun avulla.
En halunnut siihen peliin, minulla oli elämisen vimma!
Se virtasi jaloista yläruumiiseen ja vei minua
niin kuin tähti joka lentää läheltä keskellä yötä.